#leffamastodon

Tänne nyt vajaan kahden tunnin sulattelun jälkeen ajatuksia The Odyssey -eloluvasta. Antiikin tarut on mulle lapsesta asti tärkeitä, ei ole sattumaa, että Kreikka on mulle tärkeä maa ja se näkyy kunnolla ainakin yhdessä novellissani ja Lakerta-sarjan 2. osassa, Merenlaulajassa. Kun antiikin tarustoista (tai mistä hyvänsä tarusta) tehdään filmatisointi, niin historiallinen autenttisuus on mulle aika lailla yhdentekevää. En siis puutu tässäkään siihen muuten kuin että oli mun makuun oikein hyvä. Noin muuten disclimerina sanottakoon, että en ole ns. elokuvaihmisiä. En osaa siis analysoida niitä hienosti ja monesta näkökulmasta. Mun suosikkiohjaaja on lähinnä Aki Kaurismäki, jos valita pitää. Tajuan sen verran sentään, että hänellä ja Christopher Nolanilla on himpan verran eri tyylit ja se on tietysti ok. En myöskään pidä Matt Damonista. No niin. Arvostin elokuvassa etenkin sitä, että tarinaa ja sen sanomaa ei väännetä rautalangasta eikä pureskella valmiiksi. Jos siis Odysseuksen tarina on päässyt unohtumaan, niin jokin kertaus voi olla paikallaan, jottei tipu kärryiltä kuin eno veneestä. Siitäkin huolimatta elokuva vaatii/kestää useamman katsomiskerran, koska tarina on niin monitasoinen. Arvostin myös sitä, ettei Nolan mässäile erikoisefekteillä eikä väkivallalla, vaikka paikkoja olisi ollut. (Seksiä ei käytännössä ole ollenkaan eikä tissejä.) Erityisesti pidin kyklooppijutusta ja Kirke-jutusta. Mutta. Matt Damon Odysseuksena ei puhutellut. Hän ei saanut rooliin sitä vimmaa ja tunnetta, jota olisin kaivannut. Ei hän ollut huono enkä tiedä kuka olisi toiminut paremmin, mutta kun ei, niin ei. Seireeni-juttuun olin todella pettynyt. Se oli täysin mitäänsanomaton. Jos ei tietäisi niiden todella kuuluvan tarinaan, olisi voinut luulla täytteeksi. Valkokangasfiilis jäi puuttumaan. Tää oli mulle isoin yllätys ja pettymys, sillä olin niin varma, että tämä jos mikä on vk-leffa. Näyttelijätyöhön olin (Damonia lukuunottamatta) suht tyytyväinen. Etenkin naisnäyttelijät loistivat. Anne Hathaway Penelopena toimi hyvin. Pidin kovasti myös Zendayasta Athenena. (Pallas Athene on suosikkijumalani!) Troijan Helenan valintaa on ilmeisesti moitittu. Pyh pah! Lupita Nyong'o oli vallan mainio. Suosikkini oli Menelausta näytellyt Jon Bernthal, mutta The Punisherin jälkeen hän on ollut jokseenkin heikko kohtani (se ääni!!), joten olen puolueellinen. Kokonaisuus jäi siis kuitenkin tosi etäiseksi. Tunnistan ansiot, mutta en päässyt tunnetasolla mukaan. Lopetus oli hieno ja tästä tulee varmasti klassikko. Elokuvan kantava teema, Zeuksen laki, antaa paljon ajattelemisen aihetta. Se kommentoi hienosti ja terävästi myös nykyhetkeä, vaikka on myös ajaton. #leffamastodon

1982 osallistuin Ruotsin ja Suomen rajalla yhteiseen rauhanmarssiin suursodan uhkaa vastaan. Silloin ajanhengen ytimessä ilmestyi War Games - Sotaleikit -leffa (1983). Poliittisia sopimuksia tehtiin ja noudatettiin (Salt, Start), mutta nyt ollaan ilman sopimusta ja puhutaan Euroopan ydinasevoiman vahvistamisesta. Annie Jacobsen Nuclear War: A Scenario (2024), suom. Ydinsota: näin maailma tuhoutuisi, on tietokirja siitä, mitä tapahtuisi jos Pohjois-Korea laukaisisi ydinaseen Yhdysvaltoja kohtaan. Kyseessä on kuvitelma, mutta kaikki sen vaiheet on asiantuntijoiden varmistamia. Karmea skenaario, jonka on mahdoton kuvitella tapahtuvan oikeasti, Kim Jong-unista, Trumpista, Putinista tai Xi Jinpingistä huolimatta. Kirja on hyvä kuitenkin lukea, jotta ei tarvi harmitella tietämättömyyttään. Kirjan pohjalta on ilmeisesti tulossa Denis Villeneuven ohjaama elokuva ensi vuonna. Kathryn Bigelow ehti saada jo oman poliittisen ydinsotatrillerinsä valmiiksi viime vuonna. A House of Dynamite on katsottavissa Netflixissä. Olemme jotenkin ajautuneet takaisin aikajaksoni 80-luvulle, vaikka jo silloin oli hyvin tiedossa, että ydinsotaa ei voi kukaan voittaa. Tarvitaanko taas suurta pelotevoimaa? #kirjamastodon #kirjafedi #leffamastodon #ydinsota

Morren ja @Turre@mementomori.social :n leffakerhossa tänään allekirjoittaneen äkillinen suunnanmuutos. Piti valita tyystin toinen elokuva, mutta kun The Ritual (2017) pomppasi Netflixistä silmille, niin päätinkin valita sen. (Meillä siis vuoroviikkoperiaate.) The Ritual perustuu Adam Nevillen samannimiseen kauhuromaaniin (en ole lukenut). Keski-ikäisistä miehistä koostuva kaveriporukka suunnittelee jonkinlaista poikainreissua. Yksi tyypeistä ehdottaa vaellusta Ruotsissa, muut suhtautuvat nihkeästi. Tilanne jää auki, kun ehdottajatyyppi ja Luke (Rafe Spall) lähtevät viinakauppaan. Viinakaupassa tapahtuu ryöstö, jossa ehdottajatyyppi tapetaan. Puoli vuotta myöhemmin kaveriporukka on tosiaan päättänyt lähteä Ruotsiin vaellusreissulle tapetun ystävänsä muistoksi. Vaellusreissulla alkaa sitten sattua ja tapahtua. Elokuva oli suorastaan mainio puoleenväliin asti. Hyvää tunnelmaa, hauskaa sanailua, sopivan synkkiä maisemia (saattaa olla jopa oikeasti Ruotsissa kuvattu). Pienillä uskottavuuksilla tunnelmaa syvennettiin hienosti. Enpä muista, milloin olisin nähnyt kauhuelokuvan, jossa joku tosiaan kusee alleen. Syntyi pienet ja mukavat Blair Witch Project -vibat. Luken syyllisyyden tunto kaverinsa kuolemasta oli todella hyvä ja hyvin motivoitu. Se riipi hienosti koko porukkaa. Vähän puolenvälin jälkeen pakka alkoi kuitenkin hajota. Esimerkiksi vaeltajien kamat unohtuivat jonnekin kokonaan, vaikka hetki sitten oli sanottu, ettei niitä passaa jättää mihinkään. Yksi loukkaantunut käytti välillä keppiä, välillä ei. Alun perin hän loukkasi nilkkansa, mutta jossain vaiheessa se olikin vaihtunut polveksi. Irtonaisia langanpätkiä jäi siis liikaa. Loppupuolella löytyi tietysti muinaista jotunia, Lokin äpärää, palvova porukka, joka halusi porukasta kaksi jäljelle jäänyttä uhreikseen. Elokuva loppui vähän turhan veitsellä leikaten. Ylipäätään annamme plussaa hyvästä kestosta. 1 h 34 min riitti vallan mainiosti. Hirviö jotun oli tehty varsin hyvin. Semmoinen kolmen tähden hyvä läjäys. Sopi myös meikäläiselle, joka ei (kaikesta huolimatta) ole kovin kummoinen kauhuleffojen ystävä ja kuluttaja. Nautin nämä mieluummin kirjoina. Tähän saatan palatakin kirjana, sillä luulen että muillakin hahmoilla oli omat haamunsa, jotka nyt jäivät vain roikkumaan ilmaan. #leffamastodon #theritual