Hämeen Vasemmistoliitto
@hamevasemmisto@mementomori.social
Hämeen Vasemmistoliitto ry on Vasemmistoliitto rp:n piirijärjestö.
mementomori.social
Purjelaivan salamatkustaja paljasti, mitä Lahden kaupunkisuunnittelusta puuttuu
Kaupungeissa syntyy toisinaan paikkoja, joista ei ole päätetty kaupungintalon korkeissa huoneissa. Anttilanmäellä on yksi tällainen paikka osoitteessa Kerintie 2. Viime kesänä olin mukana perustamassa muiden nuorten kanssa vuonna 1927 rakennetun puutalon ympäröivälle alueelle yhteisöpuutarhaa.
Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee tontin tulevaisuutta kokouksessaan 18. elokuuta. Kaava on ollut vireillä jo vuodesta 2021, mutta toimintamme sai kaupungin reipastumaan. On kummallista, että kaupunkilaisten oman toiminnan pitää usein todistaa alueen arvo, ennen kuin kaavoituskoneisto herää.
Herääminen ei tosin ollut toivotunlaista. Nähtävillä olleet kolme kaavaluonnosvaihtoehtoa jakavat tontin joko yksityisiin pientalotontteihin tai yhteen tehokkaaseen rivitaloon. Missään niistä ei jätetä tilaa sille, mitä tontilla jo todellisuudessa tapahtuu.
Kun heinäkuisena keskiviikkona talkoilimme Kerintalolla, pysähdyimme kauniina kukkivan kirkkaankeltaisen kasvin äärelle. Eräs vanhempi anttilanmäkeläinen tunnisti yksilön jaakonvillakoksi.
Jaakonvillakko on melko harvinainen laji, joka on päätynyt Suomeen uustulokkaana purjelaivojen painolastimaan mukana. Satamista sen siemenet ovat levinneet raideliikenteen mukana tavaraterminaalien ja ratapihojen läheisyydessä sijaitseville joutomaille.
Keltaisen kukan tarina muistuttaa valtaosaa Kerintalon yhteisöpuutarhan ydinaktiiveista. He eivät ole päätyneet Lahteen itsetarkoituksellisesti, vaan kulkeutuneet Lahteen raiteita pitkin työn tai opiskelupaikan seurauksena.
Silti he ovat päässeet keskelle valtakunnallisesti arvokasta kulttuuriympäristöä, ja mitä vielä, ylläpitämään sen arvoa, vaikkei yksikään omista siitä neliötäkään. Kerintalo on ollut meille kaikille mahdollisuus päästä nauttimaan Anttilanmäestä ja sukeltamaan vehreäksi kasvaneelle joutomaalle vieraanvaraisten ihmisten luokse.
Itse pääsin tutustumaan Kerintalon pihaan viime vuoden toukokuussa. Vihertöissä minulla on peukalo keskellä kämmentä, mutta vietin pihamaalla paljon aikaa tovereiden kanssa. Ylikasvanut joutomaa rikkoo esteettisiä käsityksiämme, mutta sen vehreässä sekavuudessa on jotain kaunista.
Ekologi ja kuvataiteilija Milja Laine kirjoittaa tuoreessa teoksessaan Pieni kaupunkikasvio, että joutomaan kauneus syntyy juuri kaaoksesta ja yllätyksellisyydestä. Joutomaat ovat ekologisesti arvokkaita elinympäristöjä, joiden lajikirjo voi hämmästyttää. Niistä löytyy villielämää, joka vähentyy kansallispuistoistakin.
Anttilanmäen kyläyhdistyksen adressissa ehdotetaan, että kohteen kulttuurihistoriallinen arvo säilytetään, päärakennus suojellaan ja pihan yhteisöllinen käyttö mahdollistetaan. Tätä kirjoittaessani adressin on allekirjoittanut 168 ihmistä.
Asukkaiden vaatimus ei ole kohtuuton. Lahdessa on rakentamattomia omakotitalotontteja niin paljon, että niitä vaaditaan luovutettavaksi maksutta eteenpäin. Yhden tontin säästäminen yhteisölliseen käyttöön ei ole suuri uhraus.
Sen sijaan Kerintalon huolellinen entisöinti toimisi esimerkkinä koko kaupunginosalle: näytösluonteinen, alueen kulttuurihistoriallista arvoa kunnioittava kunnostustyö saattaisi rohkaista muitakin Anttilanmäen asukkaita tekemään omat julkisivukorjauksensa samalla antaumuksella.
Kerintalo on paikka, jossa nuoret toimivat yhteistyössä Anttilanmäen asukkaiden kanssa. Se on paikka, jossa uudet tulokkaat juurtuvat Lahteen, jossa kaupungin ja luonnon rajat hämärtyvät ja jossa kenelläkään ei ole aavistusta, kuka nämä yrtit on tähän käynyt istuttamassa. Se on yllätyksellistä, kaaos, siksi siinä on arvoa, siksi se on kaunista.
Jaakonvillakon kerrotaan saaneen nimensä siitä, että se kukkii Jaakonpäivänä, 25. heinäkuuta. Viime vuosina realisoituneen ilmaston lämpenemisen seurauksena havaintoja kirkkaankeltaiseen kukkaan puhjenneista kasveista on kirjattu yhä aikaisemmin ja aikaisemmin. Ekokatastrofin aika vaatii kaupunkielämän uudelleenajattelua.
Toivomme, että kaupunki- ja ympäristölautakunta palauttaa kaava-asian valmisteluun. Pelastetaan Kerintalo!
Kirjoittaja:
Oskari Päätalo on Lahden kaupunginvaltuutettu (vas.) ja yhteisöpuutarha-aktiivi.
ESS linkki:https://www.ess.fi/paakirjoitus-mielipide/9644720
#vasemmisto #vasemmistoliitto #politiikka