#kirjailijadon

Hei kirjailija! Rakastatko tarinoiden kertomista? Tämä kysymys heräsi @jsmeresmaa@mstdn.social päivityksestä toisaalla. Rakkaus tarinoiden kertomiseen oli siinä vain maininta, pääosassa kirjailijuus. Itse en nimittäin erityisesti rakasta tarinointia. Rakastan kieltä, kirjoittamista, ilmaisemista. Rakastan tarkkojen huomioiden tekemistä, sitä hetkeä, kun saan sanat asettumaan just hyvin. Kun väleihin tulee painoa. Mutta tarina, ähm. Luen juuri Doris Lessingin Kultaista muistikirjaa. Heti teoksen alkupuolella päähenkilö Anna, joka on kirjailija, kipuilee tarinallisuuden kanssa. Jatkan lukemista selvittääkseni miten Anna dilemmansa ratkaisee, kirjoittaako hän esim. enää koskaan. Vaikka oletettavasti sadoissa sivuissa tulee vastaan paljon muutakin. Lukiessa mietin toki myös, miten paljon Anna on Doris. Mikä on tavallaan aika alhaista. Vaikka en minä sitä autofiktiona lue, vaan huomioita osuvina ja aitoina, todentuntuisina, kirjailijalta henkilölle siirrettyinä. Lukiessani mietin myös, että näin isoja ja hitaita teoksia ei enää julkaista. Lukijana pitää kamppailla, että pääsee sisään. Kultaisessa muistikirjassa ei ole selkeää tarinaa. Tai ainakaan en pysty sitä nimeämään. Ehkä etsin lukiessani vihjeitä tarinasta. Onhan minulle opetettu, että jos ase mainitaan, sitä käytetään. Tarinat ovat tärkeitä. Ne ovat olleet oppimisen, menneen tallentamisen ja maailman hallinnan välineitä paljon ennen kirjoitettua kieltä. Tarinan muodossa on jotain, jonka lajina omaksumme sisäsyntyisesti (?? Tässä viimeistään henkkoht syttyy tarve lähteä Google scholariin hakemaan tietoa. Varmistamaan. Sellainen maailmankuva minulla on.). Kirjallisuusterapiaohjaajana tiedän, myös kokemuksesta, mikä voima tarinoissa on. Tarina välineenä on, tai ainakin voisi olla, jokaisen saavutettavissa. Tarina voi ehjätä jotain, mikä muuten jäisi rikki. Ehkä minulle kirjailijanakin tarina on väline, jotain jonka avulla mahdollistetaan muuta. Mitä tarina edes on? #kirjallisuus #kirjailijadon #kirjailijamastodon

Olen mukana novelliantologiahankkeessa sekä kirjoittajana että yhtenä toimittajista. Illalla meillä oli palaveri käsikirjoitusten äärellä, ja tänään aloin miettiä seuraavaa: Keskeneräistä kaunokirjallisuutta luetaan eri tavalla kuin taitettua ja painettua. Näiden käsikirjoitusten mukana elämääni tuli jälleen nippu henkilöitä, jotka eivät siis todellisuudessa ole olemassa, mutta joiden elämään ja kehitykseen suhtaudun suurella intohimolla ja pieteetillä. En ole heidän luojansa, mutta kanssakasvattaja koen olevani. Tai ainakin vaikuttaja. Silloinkin kun proosahenkilö on 80-vuotias tai androidi. On muuten melkoista huomata, että suhtautuu tällaisella palolla mielikuvituksen luomuksiin. Heillä on hahmo ja luonne, heille haluaa parasta (ja johdonmukaista! ja kirjallisesti kunnianhimoista!) silloinkin kun käy huonosti. Toimittajatiimissä puhumme hahmoista jo nimillä, tunnemme heidät, he elävät. #kirjailija #kirjailijaDon #kirjoittaminen