Post #1835746
2026-05-01 07:37 UTC
Katotaas vähän Hesarin retorisia keinoja:
"Lähipiiri on huolissaan Minja Koskelan työtahdista" – uskaltaako pian loppuromahtavaa puoluejohtajaa äänestää?
"Hän on kertonut siitä tietenkin sosiaalisessa mediassa" – pinnallinen teinix-somepelle
"Jopa niin, että moni on hänestä huolissaan" – ei vain lähipiiri ole huolissaan, vaan moni
"Koskelalla on väliä, sillä vasemmistoliiton suosio kasvaa" – punainen vaara nousee, joten nyt kerromme, millainen uhkatekijä Koskela persoonana on isänmaalle
"Valiokuntatyön perusteella Koskela ei vaikuttanut erityisen kiinnostuneelta tai osaavalta julkisen talouden suhteen, kilpailevan puolueen edustaja kertoo HS:lle" – ohhoh, nyt on haettu kova skuuppi oikein kilpailevan puolueen edustajalta
"Mutta enimmäkseen kyse on taktiikasta. Näin kaikki arvioivat. Vasemmistoliitto hakemalla haki eroa muihin puolueisiin, kun velkajarrusopua sorvattiin, HS:lle kerrotaan" – kyse on siis osittain Koskelan hupakkomaisuudesta mutta enimmäkseen kyynisestä taktiikasta, lähtökohtaisesti ei siis voi olla kyse siitä, että muut puolueet lähtivät mukaan arvottomaan näytelmään todistellakseen kokoomukselle hallituskelpoisuuttaan, eikä Vasemmistoliittoa kiinnostanut sellainen
"Kilpailija huomauttaa, että tässä toiveessa ei ole realismia" – taas kova uutisvoitto, on saatu poliittinen kilpailija kritisoimaan toista puoluetta oikein nimettömyyden kera
"Vasemmistoliitto on vastustanut äänekkäästi nykyisiä leikkauksia" – äänekkäästi eli epäkohteliaasti, tyylittömästi ja asiattomasti, kuten mäkitupalaisilla on tapana
"Koskelalla ei ole kokemusta neuvotteluista, jollaiset häntä saattavat odottaa" – paitsi loppuromahtava myös kokematon hupakko
"Ajatteleeko Koskela itse sitä, millaisen kuvan hänen oma työntekonsa antaa ja onko siinä ristiriitaa hänen ajamansa politiikan kanssa?" – palataan paukuttamaan siitä hämmästyttävästä tosiasiasta, että puoluejohtajalla on kiire; yet you participate in society, curious, I am very intelligent
"Näillä keinoilla ei tosin päästä lähellekään EU:n finanssipoliittisen kehikon vaatimuksia" – Hesarin toimittaja löytää älyllisen rehellisyytensä silloin, kun käsiteltävänä on Vasemmistoliitto
"Haluamme tietää, kuinka paljon hänestä esimerkiksi noin 4 000 euroa kuukaudessa ansaitsevan opettajan verotus voisi kiristyä" – meitä kiinnostaa lähinnä, miten voimme pelotella veronmaksajaa Vasemmistoliitolla
"Millään muullakaan puolueella ei ole vielä valmista talouslinjaa vaaleihin" – haudattu jutun toiseksi viimeiseksi virkkeeksi
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011960786.html
Replies (0)
No replies.