Elektrine lite

← Feed

Mauno Hänninen

Tuulispaa@mastodontti.fi

<p>Belgiassa asuva savolainen työelämäeläkeläinen. Entinen tiedottaja ja ATK-hanu. Leeds-fani jo Peter Lorimerin ajoista saakka.</p>

Posts

  • Post #701167

    Minulla vilahti notifikaatioissa joku erikoinen kalasteluviesti. Sanottiin, että mun Mastodon-tilillä on epäilyttävää liikennettä ja jollen tee jotain korjaustoimia viestissä olleen linkin kautta, tili suljetaan. Viisi minuuttia myöhemmin viesti katosi. Onko muut nähneet samanlaisia? #Mastodon #huijaus

  • Post #701166

    Luin päivän lehdestä, että Sveitsissä pidetään 3-4 kansanäänestystä vuodessa ja niistä jokaisessa on useampi kysymys. Meillä on Belgiassa samana vaalipäivänä 2-3 eri vaalia. Näitä juttuja pohtiessa muistelin entistä hämmentyneempänä Suomen keskustelua kunta- ja aluevaaleista. Vielä vähän aikaa sitten kuulin Areenassa, miten joku tutkija valitteli, etteivät kaikki osanneet äänestää vaan tekivät virheitä lippujen, listojen yms. kanssa. Ja 10 vuotta sitten Suomessa oli maailman paras koululaitos?

  • Post #701165

    MOT:n poliisiväkivaltajutussa mainittiin , että 92 % suomalaisista luottaa poliisiin. Heitteillejätöstä syytetty poliisi väitti oikeudessa, että iso osa hänen tapaamista ihmisistä sanoi hänen tehneen oikein. Täällä Belgiassa ollaan &amp;quot;hallintoalamaisia&amp;quot; ja suhde poliisiin on jotenkin rehellisempi. En tiedä kuinka paljon väkivaltaa on Suomeen verrattuna, mutta luotto on varmasti pienempi. Santarmilaitos (hollanniksi osuvasti &amp;quot;valtiovahti&amp;quot;) piti jopa lakkauttaa 2...

  • Post #701164

    AI vie ihmisiltä työpaikat. Näin pelätään ja tavallaan niin käykin. Työtä tarvitaan kuitenkin vain, jos on kysyntää ja jollei sitä ole, ei ole väliä, tekisikö työn AI vai ihminen. Siinä jää omistajat yksin AI:nsa kanssa, jollei tuotteita tai palveluita tarvita. Suomessa kysynnän vähentämistä on nyt testattu 2-3 vuotta ja kyllä se työvoiman tarvetta vähentää aika pahasti. Pahemmin kuin AI. #tekoäly

  • Post #609727

    @tml Toinen samanlainen yhdistelmä on &amp;quot;au&amp;quot;, jossa on à + le. Sanotaan siis au Havre. Feminiinit substantiivit ovat &amp;quot;à la&amp;quot;.

  • Post #609726

    Mihin tässä romanttisia elokuvia tai TV-ohjelmia tarvitaan? Olen tehnyt pari päivää puutarhahommia ja seurannut samalla, miten peippopari puuhaa omia kevätjuttujaan. #kevät

  • Post #609725

    Hauska katsoa, kun ministeri puree huultaan, ettei sanoisi mitä todella ajattelee. TV-uutisissa äiti ja tytär dubailaisessa hotellissa. Ulkoministeriö oli kertonut, että saavat bussikyydin Muscatiin, lennon Hurghadaan ja sieltä Brysseliin. Olivat hyvin tyytymättömiä ja valittivat, miten hirveän hankala reissu, kun alkaa kuuden tunnin bussimatkalla. Toimittaja kysyi ulkoministeriltä, mitä hän vastaisi näille kansalaisille. Ministerin ilme kertoi mainiosti, mitä hän haluaisi vastata...

  • Post #468525

    Mielenkiintoista katsoa olympiajääkiekkoa BBC:ltä. Siellä on joku oma urheilutoimittaja, jonka tietämys lajista on hyvin rajallinen ja sitten joku isällisesti opastava asiantuntija. Vähän niinkuin katselisi ja kuuntelisi suomalaisten selostamaa jalkapallomatsia.

  • Post #468524

    Sana, joka taksiuudistuksessa ja monissa muissakin vapaan markkinatalouden operaatioissa unohtuu, on vastuu. Ehkä muistot kultautuvat, mutta taksikyyti oli mielestäni apteekkeihin verrattava palvelu. Jos henkilö, joka ei päässyt julkisilla tai omalla autolla lääkäriin, sairaalaan, apteekkiin, lentokentälle jne. saattoi luottaa, että kyllä taksi vie. Ei vie välttämättä enää. Kilpailutalous ei tue vastuun kantamista. https://yle.fi/a/74-20211284

  • Post #468523

    Pikku pakina missikisoista. https://brabantinleijona.blogspot.com/2026/02/ken-on-maassa-kaunehin.html

  • Post #336287

    @linjari Tuon klikkiotsikointihomman olen kyllä ollut havaitsevani. Jollei Trumppi tai joku muu tarjoa jotain sopivan räväkkää uutista, miten olisi pikku pörssisähköjuttu liian korkeasta tai alhaisesta hinnasta ja siihen liittyvistä kärsimyksistä...

  • Post #293535

    Olipa tulla lentokentällä &amp;quot;Black Friday&amp;quot; -hetki. Näin oikein kivan repun sopivaan hintaan, mutta sitten mietin, että onhan mulla jo tarpeeksi reppuja. Sain onneksi pidäteltyä itseäni ja menin koneeseen ilman uutta selkäkassia.

  • Post #293534

    @parasetamoli Kaikki lapseni ovat asuneet yhteisasunnoissa ( kaksi asuu tälläkin hetkellä) ja niissä on useimmiten ollut miehiä ja naisia yhdessä. Ehkä iskälle ei kerrota kaikkea, mutta en ole koskaan kuullut jutussa mainituista testosteroniongelmista (mahdotonta asua saman katon alla päätymättä sänkyyn). Jo pelkästään tuosta asumiskommentista sai minusta aika hyvän käsityksen näiden kavereiden maailmankuvasta.

  • Post #293533

    Pikkuhiljaa siirtymässä pois amerikkalaisista IT-tuotteista. Twitter ja Instagram vaihtuivat jo aikaa sitten tähän ja kesällä hylkäsin Hotmailin siirtymällä Mailfenceen. Kannettavaan asensin Linux Mintin, kun pyysivät asentamaan Win 11. Kuvat ja jutut ovat vielä Google drivessa, joten olisiko ideoita eurooppalaisesta pilvipalvelusta? Android puhelimella G-driven käyttö on helppoa, mutta voisiko joku muu alusta toimia edes kohtuullisen hyvin?

  • Post #293532

    Kun asuu maassa, jossa ei käytetä pörssisähköä, Suomen päivittäinen sähkönhintakeskustelu tuntuu käsittämättömältä. Eikö siellä ole mitenkään mahdollista ostaa sähköä jollain kiinteällä hinnalla vai onko se erityisen kannattavaa kuluttaa jatkuvasti muuttuvilla hinnoilla? Ymmärrän toki, että Suomessa sähkön kulutus vaihtelee ilmaston vuoksi paljon enemmän kuin täällä, mutta antaisiko se mielenrauhaa, jossa tietäisi kuukausiksi eteenpäin montako senttiä yksi kWh maksaa?

  • Post #293531

    Kun YLE Areena siirtyi pari vuotta sitten vahvaan tunnistautumiseen, sen sivuille tuli hauska orwellilaisen uuskielen ilmaus: &amp;quot;katso EU:n alueella&amp;quot;. Ennen uudistusta pystyin katselemaan ihan kaikkea (joka oli tietenkin väärin suomalaisia veronmaksajia kohtaan). Uudistuksen jälkeen tuo &amp;quot;katso EU:n alueella&amp;#39;, tarkoittaa nimenomaan niitä ohjelmia, joita en voi katsoa. Jollei tuota mainintaa näy, ohjelma näkyy minullekin.

  • Post #293530

    Allekirjoitin digitaalista itsenäisyyttä peräävän kansalaisaloiteen. Haikeudella muistelin, miten aloitin työurani ja eteen laitettiin MikroMikko, jossa oli tekstinkäsittelyohjelmana Teko. Kun aika pian siirryttiin kirjoittamaan AmiProlla, jotkut kollegat mutisivat, että mitä vikaa siinä Tekossa oli, suomalainen ja kaikkea...

  • Post #293529

    Ilmastonmuutospolitiikan keskeinen osa on jo jonkin aikaa ollut sopeutuminen. Elikkä infrastruktuuria, elinkeinoja, terveydenhuoltoa jne. kehitetään sillä silmällä, että ilmasto lämpenee. YLE näyttää omaksuneen saman linjan ja sopeuttaa yleisöään. Kesällä yli kolmenkymmenen helteet &amp;quot;hellii&amp;quot; ja talvella normipakkaset ovat katastrofi ja pörssisähkökaaos.

  • Post #293528

    Sisältövaroitus: vanha horisee. Minun koulun vanhojen tansseissa kaksi trendiä olivat &amp;quot;mitä ullakolta löytyi&amp;quot; ja &amp;quot;itse tehty&amp;quot;... https://yle.fi/a/74-20208258