Post #556292

Mariana Enriquezin novellikokoelma ”Sängyssä tupakoimisen vaarat” oli minulle suoraan sanottuna hienoinen pettymys. Enriquezia on nimittäin hypetetty paljon kauhuskenessä, uutena kansainvälisenä nimenä - ja kieltämättä tarinoiden sijoittuminen Argentiinaan, pääasiassa Buenos Airesiin, antaakin niille oman värinsä ja tunnelmansa. Muuten ainakaan tämän kokoelman novellit - tämä on ensikosketukseni Enriquezin teoksiin - eivät tehneet minuun erityisen suurta vaikutusta. Luulen, että tämä johtuu pääasiassa kerronnan tyylistä: ilmaisu on aika tiivistä, toteavaa ja ulkokohtaista, eli hahmojen mielenmaisemasta ei oikein saa otetta ja he voisivat kaikki vaihtaa paikkoja keskenään ilman, että mikään tarinoissa juurikaan muuttuisi. Pääpaino on siis kauhulle tyypilliseen tapaan ideoissa ja koukuissa - siinä, mitä karmeaa tapahtuu - eikä niinkään siinä, miten nuo tapahtumat on kerrottu ja kehystetty. Tämä aiheuttaa ainakin omalla kohdallani sen, että karmeinkaan idea - rock-tähden kannibalisointi, siepatut lapset tai elävien keskuudessa kävelevät kuolleet - eivät mene ihon alle niin pahasti kuin ne voisivat mennä, vaan jäävät melko etäisiksi ja irrallisiksi painajaiskuviksi. Näin ollen ei kai ole mikään ihme, että kokoelman pisin novelli, ”Teinien paluu” oli suosikkini; siinä tunnelma, tapahtumat ja hahmojen suhtautuminen niihin saavat paremmin tilaa ja ehtivät vähän kehittyäkin. Uskon sen olevan tämän kokoelman ainoa tarina, jota ajattelen vielä vuoden päästä. Kaikkiaan odotin tältä ehkä liikoja, enkä sitten lopulta saanutkaan paljoakaan irti. Jos kaipaan tiiviitä kauhutarinoita, jotka keskittyvät hahmojen ja tunnelman sijaan outoihin premisseihin, käännyn varmaan jatkossakin ennemmin Junji Iton puoleen. 2.5/5 ⭐️ #kirjamastodon