Post #3956872

Luin melkein vahingossa Johannes Linnankosken näytelmän "Kirot: Yhdeksän-katkelmainen unelma" vuodelta 1908. Näytelmä on eräänlainen historialliseen fantasiaan kääritty poliittinen allegoria, joka sijoittuu suomensukuisten kansojen esihistoriaan. Linnankoski kuvailee ristiriitoja kolmen eri kansan välillä, mervien, veenien ja muronnien. Mervit ja muronnit tuovat mieleen keskiajan lähteissä mainitut merjalaiset ja muromalaiset, joiden kerrotaan asuneen nyk. Keski-Venäjän alueella ja sulautuneen slaavilaisiin kansoihin. Linnankosken mervit ovat vielä jakautuneet lukuisiin heimoihin, jotka on nimetty asuinseutujensa mukaan (niittymarien ja vuorimarien tapaan). Historialliset detaljit ovat pääosin kuitenkin koristelua, sillä keskeisempää näytelmässä on kuvaus epäonnistuneesta yrityksestä luoda kansallista yhteinäisyyttä (johon myös vuorosanoissa viitataan välillä selkeästi 1800-1900-luvun taitteen termein). Päähenkilö Urmas nousee mervien johtajaksi suurilla lupauksilla, joita ei kuitenkaan lunasta. Urmaksen ongelmana on kansansa riitaisuus: Mervit kantavat kaunaa veeneille, joille en keksi keskiaikaista esikuvaa, mutta jotka ovat kuvauksen perusteella selkeästi allegorian "suomenruotsalaiset" (hyvinvoivia ja itseriittoisia kauppiaita, pitävät purjehtimisesta ja keltaisesta väristä, uhoavat välillä lähtevänsä merten taa mistä ovat joskus tulleetkin). Muronnit taas ovat selkeästi venäläisten vertauskuva, vaikka alkuperäiset muromalaiset olivat myös suomalaisugrilaisia. Muronneilla on oma erillinen valtakuntansa, jopa ruhtinas ja veronkanto-oikeus, ja Urmas vanhemmiten suostuu myöntyväisyyspolitiikkaan muronneja kohtaan, vaikka kansa valittaa vääryyksistä. Huhutaan myös, että muronnit levittävät lupauksia vapaudesta mervien orjien joukkoon... Selkeä viittaus vuodesta 1899 alkaen Suomessa pyöriviin väitteisiin erinäisten reppurien ja muiden rajantakaisten kulkijoiden levittämistä huhuista torpparien vapauttamisesta ja maanjaosta. (Myös tataareja syytettiin tällaisten huhujen levittämisestä ja epämääräisten adressien keräämisestä.) Tässä näytelmässä on muutamia juonenpaljastuksia, koska näytelmä on yli 100 vuotta vanha ja sillä voi olla mielenkiintoa monelle oman aikansa tuotoksena. Voi siis olla hyvä tietää, mitä ajankohtaisia aiheita (vuoden 1908 näkökulmasta) siinä käsiteltiin. JUONENPALJASTUS 1: Näytelmässä on myös vahvoja naisia. Kun miehet eivät saa mitään aikaiseksi, keski-ikäinen nainen - kaiken lisäksi veenitär! - pukeutuu nuoreksi mieheksi ja tekee Eugen Schaumanit. Tämä oli mielestäni piristävä juonenkäänne. Linnankoski oikeuttaa sen antamalla naisen kokea kovia. Epäilin silti viimeiseen asti, että kirjailija rohkenisi toteuttaa juonenkäänteen tällä tavoin. JUONENPALJASTUS 2: Hiukan ohimennen käsitelty ongelma, orjien vapauttaminen ja aseistaminen, näyttää lopulta ratkaisevan mervien kohtalon. Populus ex machina? Näytelmä päättyy komeasti orjien uhmakkaaseen vapauslauluun: "Ei-ei auta ei jumalaiset, ei manalaiset! Ei-ei auta ei jumal-auta muu kuin rauta, orjan nyrkin, orjan nyrkin raudanraskas paino!" Mutta kun tiedämme, että tarina sijoittuu muinaisten, kadonneiden kansojen pariin, mietityttää silti, mitä Linnankoski tarkoitti viimeisellä kohtauksella. Jos kansan johtajat eivät tee tehtäväänsä, kansan syvimmät rivit nousevat - mutta ketä vastaan? https://digi.kansalliskirjasto.fi/teos/binding/1907805?page=1 #johanneslinnankoski #kirjamastodon