Post #3710843
2026-05-12 12:25 UTC
"Antti Nylén on osoittanut, että hän pystyy. Hän tekee kirjoittamansa manifestin mukaan kirjahkoja, joilla hän pyyhkii kaupallisen pölyn julkaisemisen teon yltä. Bokehin kirjoista suurin osa on hänen itsensä painamia, leikkaamia ja sitomia. Kirjojen painosmäärä on kahdestakymmenestä kahteensataan; vain muutama kirjapainossa painettu kirja ylittää tämän määrän ja lähestyy perinteistä kustannetta."
Replies (1)
-
@thyttine@mstdn.social 2026-05-12 12:26
"Bokeh voi tarkoittaa Antti Nylénin uudissanaa kirjahkoa, mutta alun perin se on japaninkielinen valokuvaustermi, joka tarkoittaa tarkennusalueen ulkopuolelle jäävää sumuista aluetta. Bokeh jättää tarkoituksella tarkentamatta, jotta näkisimme paremmin. Bokeh muistuttaa, että elämää ei ole tarkoitus elää tarkoin säädeltyjen raamien, esimerkiksi talouskuriajattelun, mukaan, vaan on oltava tilaa myös hämärien essee- ja runokirjojen selailuun ja ylipäätään sivistymiseen ja ihmisenä kasvamiseen."