Post #3665726
2026-07-08 06:34 UTC
Olen maininnut tästä ennenkin, mutta jaksan edelleen ihmetellä, kuinka valmiita yritykset ovat hassaamaan aikaa ja rahaa tähän.
Olen ollut alalla yli 20 vuotta. Koko sen ajan ohjelmoijan on pitänyt muodossa tai toisessa anella, mikäli haluaa itselleen uusia työkaluja tai lisenssejä. Vastassa on yleensä ollut yksi tai useampi jarru ja monesti tarpeita on pitänyt perustella tarkasti. Silti monet työkalut ovat jääneet saamatta, koska "kaikki eivät näitä käytä niin ei me aleta näitä yhdelle hankkia".
Nyt sitten poltetaan rahaa kuin heikkopäiset, vaikka kukaan ei tunnu tietävän, että mitä hittoa näillä virityksillä tehdään ja minkä ongelman ne ratkaisevat. Joku hähmäinen haave ja "koska muutkin" näyttää riittävän, että käytetään ihan jäätävä määrä ihmisten aikaa ja rahaa tähän.
Melkoinen ajattelutavan muutos 🤷♂️
Replies (1)
-
@saaste@mementomori.social 2026-07-08 06:38
Jos tästä pitäisi hakea jotain yhtäläisyyksiä oman työhistorian tapahtumiin niin pilvisiirtymä lienee lähimpänä. Kaikilla oli ihan hirveä hinku siirtyä pilveen ja tehdä "pilvisovellus", vaikka mitään todellista tarvetta sille ei ollut. Mutta koska muutkin tekevät niin! Sen seurauksena olenkin sitten ollut monta kertaa todistamassa sitä, kuinka sikariportaassa ihmetellään kasvavia infrakuluja ja devaaminen muuttui hälläväliä-meiningiksi, jossa juuri mitään ei tarvitse optimoida, koska "aina voi skaalata lisää rautaa". Kaiken päälle on tietysti täydellinen riippuvuus jenkkifirmoista.