Post #3036656

Parina menneenä viikkona molemmissa töissä (radio ja koodihommat) käytiin esimiehen kanssa puolivuosittaiset kehityskeskustelut. Molemmissa toistui sama juonne ja ajatus. Mun kans on helppo tehdä yhteistyötä. Työt hoituu kyselemättä. Oon joka päivä positiivisella jalalla liikenteessä. Haluan oppia asioita ihailtavalla innolla. Nöyräksi vetää. Ja iloiseksi tietysti. Muutama vuosi sitten tilanne olisi ollut eri. Siitä on pian seitsemän vuotta kun kävin lähellä pohjaa ja löysin itseni risteyksestä, jossa vaihtoehtoina olivat alkoholinkäytön lopettaminen tai hidas luisuminen yhä syvemmälle masennukseen ja itsetuhoon. Valitsin jättää alkoholin taakseni. Aloin eheytymään. Menin terapiaan. Selvisin masennuksesta. Aloin pitämään itsestäni huolta. Löysin tasapainon. Joka ikinen päivä siitä eteenpäin on ollut uuden oppimista, oman olon tarkastelua ja analysointia sekä valintoja sen puolesta, että oma hyvinvointi ei kärsi. Oon oppinut kieltäytymään asioista, antamaan itselleni anteeksi ja laskemaan rimaa täydellisyyden tavoittelusta lähemmäksi realismia. En enää purista mailaa tai tee asioita pakosta. Olen huomannut, ettei elämässä lopulta menetä mitään jos tekee vain niitä juttuja jotka tuntuu itselle merkityksellisiltä ja kieltäytyy kaikesta mikä tuntuu epämukavalta. Päinvastoin. Siitä saa enemmän henkistä pääomaa mikä on sitä kaikkein tärkeintä jaksamisen kannalta. Tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa olevani ensimmäistä kertaa ikinä onnellinen ja pitäväni itsestäni ja elämästä. Kyllähän siinä kestikin. Mutta eipä tämän kohdalla toisaalta tarvitse aikaa mitata. #onni