Elektrine lite

← Feed

@Kirjapiilo@mementomori.social

Post #1947762

2026-05-04 08:27 UTC

Multahan meni luotto muutama vuosi sitten, kun hakeuduin päivystykseen äkillisten silmäoireiden takia. Takana oli verkkokalvon irtauma ja mielessä epäilys, että nyt sama tila oli iskenyt toiseen, terveeseen silmään. Noh, päivystyksessä oli kahdi eikä mitään silmän tutkimisen laitteita. Kandi löi käteen noin fonttikoolla 80 kirjoitetun tekstin, jonka näin lukea ihan kummallakin silmällä. Samalla yritin selittää, että on kuin katsoisi rakeisen filmin läpi maailmaa. Kandi soitti silmäpoliklinikalle ja välitti kuvauksen polin päivystäjälle, yhdessä he päättelivät, että mulla on ”muu määrittelemätön näköhäiriö”, johon tulisi puolikiireellinen tutkimusaika parin viikon kuluessa. Mutta minähän tiesin, että verkkokalvon irtauma pitää hoitaa mahdollisimman pian. Olin sen ensimmäisen irtauman kanssa saanut huomautuksen ”olisi pitänyt hakeutua hoitoon aiemmin”, sillä irtauma meni jo melkein tarkan näön alueella. En tiedä, miten olisin voinut toimia toisin, sillä silloin pahat oireet alkoivat perjantaina iltapäivällä ja Tampereells on yleensä viikonloppuisin vain etäpäivystys, ei leikkauksia. Olin sen ekan silmän kanssa kiirepäivystyksessä lauantaina ja sain maanantaiksi lähetteen. Tämä toinen silmä sai minut menemään Acutan päivystyksestä sattumanvaraisesti valitulle yksityiselle silmälääkärille. Ajattelin, että kuka tahansa SILMÄlääkäri pystyy tutkimaan tilan. Niin pystyikin. Kolme tuntia myöhemmin olin lähetteen kanssa silmäpolin päivystyksessä ja joskus iltaseiskalta pääsin arvioitavaksi. Sain kuulla, että minut yritetään mahduttaa seuraavan päivän leikkausohjelmaan. Seuraavana päivänä aamupuolella tuli sitten soitto ”Hei me leikataan.” Koko episodi on ollut sillä lailla traumaattinen, että taas tämä lörpsähti näppäimistöltä näkyviin. Niin monta raivostuttavaa asiaa, en esim. ymmärrä, miten päivystäjä ei reagoinut siihen, että mulla oli jo toisessa silmässä ollut verkkokalvo osin irti. Itse tiesin, että riski saada toiseenkin silmään irtauma lähivuosina on kohonnut. Ilmeisesti en osannut kuvata näköhäiriöitäni juuri oikealla koodisanalla. Näkökentässäni ei ollut mustaa, läpinäkymätöntä aluetta. Omasta mielestäni mulla oli sumua/läikehtivää öljyä/teetä. Sama oli sen ensimmäisen irtauman kanssa. Silloinkin päivystäjä oli melkein lähettänyt minut pois huoneesta, mutta tajusin siinä tutkimustilanteessa, että ylhäällä nenän suunnassa on sumuinen kohta, jonka läpi en näen. Lääkäri heilutteli sormea siinä suunnassa, ja sormi katosi (vaikka oli edelleen, tietysti olemassa). Tällä oireella pääsin ensimmäisellä kerralla eteenpäin. https://mastodon.social/@juuhaa/116508780177095280 #silmähommat #näkökyky

Replies (1)

  • @kskehu@mementomori.social 2026-05-04 08:43

    @Kirjapiilo@mementomori.social joo ei kyllä tee luottamukselle hirveän hyvää että pitää oikeesti miettiä mitkä on sellaisia "avainsanoja" mitä pitää osata sanoa että saa sitä hoitoa ja kun se pitää osata jo siinä hoidontarpeen arvioinnissa mun fiilis on se että julkinen tekee ihan kaikkensa että ihminen ei tulis hoitoon. se on tietysti ihan ymmärrettävää, kun resurssit on mitä on, ja loputkin menee johonkin kemiläisten kuskaamiseen muonioon tms (voi jumalauta oikeesti mikä keissi, terveisin kemiläinen)

    Open ##1947761