@ainurelmgren@mementomori.social
Post #1947286
2026-05-03 18:03 UTC
Replies (1)
-
@ainurelmgren@mementomori.social 2026-05-04 08:10
Laitetaan pitempikin arvio. Ihan lopussa on lievä sisällönpaljastus, joka ei kuitenkaan aukea ennen kuin on katsonut elokuvan loppuun AMRUM (Fatih Akın & Hark Bohm, Saksa 2025) Elokuva perustuu Akınin mentorihahmo Bohmin (1939-2025) lapsuudenmuistoihin. Bohm vietti lapsuutensa Amrumin saarella Pohjanmeren rannikolla. Noin 12-vuotias Nanning on tullut viimeisillään raskaana olevan äitinsä ja pikkusisarustensa kanssa Amrumin saarelle Hampurin pommituksia pakoon. Isä, aatteen mies, on rintamalla - kirjahylly on täynnä hänen teoksiaan rodun ja suvun puhtaudesta. Nanningin äiti on vanhaa amrumilaista sukua, mutta Nanning on koululaisten joukossa melkein yhtä ulkopuolinen kuin Itä-Preussista saapuneet pakolaislapset. Solidaarisuutta ei heti synny syrjittyjen välille. Nanning on kasvatettu olemaan vanhempiensa puolella. Hän koittaa kaikin keinoin miellyttää äitiään, jonka maailmankuva ja mielenterveys järkkyvät Kolmannen valtakunnan tuhoutuessa. Nanningin jääräpäisyys ja uhrautuvaisuus olisi melkein epäuskottavaa, ellei nuori näyttelijä olisi niin luontevan ilmeikäs. Sodan uhka vain käväisee karulla mutta häikäisevän kauniilla saarella, jonka luonto on suurempi ja pelottavampi kuin mikään ihmisen päähänpisto - jännitystä riittää ainakin minun hermoilleni. ELOKUVAN KIELET: ÖÖMRANG JA HOCHDEUTSCH Pohjois-Saksassa kasvaneen huomio: Elokuvassa puhutaan IHANAA KIELTÄ. Öömrang on pohjoisfriisin kielen murre. Friisin kielet ovat pohjanmerengermaanisia kieliä ja eroavat sisarkielestään alasaksista (Platt). Suomalaisia voi kiinnostaa, että suomen kieleen on kulkeutunut paljon lainasanoja pohjanmerengermaanisista kielistä (ns. hansakielestä) joko suoraan tai ruotsin kautta (esim, ritari, porvari, pormestari, raatihuone). Mutta vaikka alasaksi on historiallisesti ollut niin mahtava kieli, että se on paikoittain syrjäyttänyt friisin kielet, ja että Suomessa ja Karjalassakin on "saksa" tarkoittanut kauppiasta ja herraa, alasaksi on vuorostaan jäänyt etelästä levinneen Hochdeutschin eli yläsaksan jalkoihin. Rohkeille kielen elävöittäjille toivotan "nu man tau"! Kun asuin Saksassa 1990-luvun alussa (ja vielä Hannoverissa, jossa pohjoisesta sijainnista huolimatta kuulemma puhutaan "puhtainta yläsaksaa"), itäfriisiläiset olivat yleinen vitsien aihe, mutta friisin kielistä puhuttiin hyvin vähän. Nykyään vähemmistökieliä on alettu kunnioittaa ihan eri tavalla. Pohjoisfriisin kieli on virallinen vähemmistökieli Schleswig-Holsteinin osavaltiossa, ja vuodesta 2004 sen käyttöä julkisella sektorilla tuetaan alueellisesti. Amrumilla ja naapurisaari Föhrillä on vielä tuhansia puhujia. MOBY DICK Kielitieteistä kirjallisuuteen. Elokuvassa viitataan muutaman kerran Herman Melvillen teokseen, jota 12-vuotiaat yrittävät kyntää kuin myöhemmät polvet Tarua Sormusten Herrasta. Mietin vain, onko Nanningin kaverilleen lainaama Moby Dickin painos oikeasti 1940-luvulta? Kansipaperit näyttävät kovasti jopa 1970-80-lukulaisilta (valkoinen pohja, vesivärikuvitus, takakansiteksti valtavalla antiikva-kursiivilla). Saksa-Wikipedia luettelee kolme saksannosta ennen vuotta 1945: Wilhelm Strüverin vuodelta 1927 ("Melkein 2/3 alkuperäistekstistä oli tämän tulkkaavan sensuurivirkailijan mielestä ilmeisesti niin huonoa, että sen saattoi jättää pois" - Dieter E. Zimmer, 2001) sekä kaksi sveitsiläistä vuosilta 1942 ja 1944, jotka ovat laajempia mutta (saman Zimmerin mukaan) joko eivät ymmärrä Melvillen proosaa tai yrittävät muokata sitä vähemmän vieraannuttavaksi. Tämä jäi nyt vaivaamaan! Jostain syystä Moby Dickin painos tuntui tärkeämmältä yksityiskohdalta kuin yksikätistä leipuria näyttelevän näyttelijän ilmiselvä kaksikätisyys. Jälkimmäisen voi hyväksyä jopa kunniainosoituksena vanhalle kunnon elokuvataiteelle, jossa kaikkea ei kuvattu greenscreenin edessä ja fiksattu digitaalisesti jälkituotannossa. SISÄLTÖVAROITUS Eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa. SISÄLLÖNPALJASTUS (lievä) "Kanajumala" (Hühnergott). Siskoni on opettanut minulle, mikä se on. Elokuvassa se sinetöi sovinnon Pohjanmeren ja Itämeren lasten välille. Jos ei tätä hoksaa, menee loppukohtaus yli hilseen. Sitä ei kuitenkaan kannata miettiä elokuvan aikana - kanajumala on vain kirsikkana kakun päällä. Ja kyllähän se antoi ratkaisevan sysäyksen ja kaukonäköisesti taskuuni laittamalleni nenäliinalle tuli käyttöä.