Elektrine lite

← Feed

@pipanella_56@mementomori.social

Post #1833965

2026-05-01 06:28 UTC

@Kantikainen@mementomori.social @JoeVas@mastodon.social Tein aikoinaan paljon silppuduuneina sairaala-apulaisen töitä tuuraajana. Elin elämänvaihetta yli nelikymppisenä kun olin saanut jo oman lapseni aikuiseksi ja omilleen ja "perheettömälle" nakitettiin paljon iltavuoroja sekä viikonloppu, että juhlapyhävuoroja. Alipalkatulle alikoulutetulle kelpasi tietenkin kaikki ne lisät mitä sain. Niillä palkasta tuli suht kohtuullinen. Toki tuuraajana joutui välillä päivystämään ilman palkkaa ja toisaalta hyöty suli siten kuin kusi lumeen. Huonoin puoli ilta-, viikonloppu- ja juhlapyhä duuneissa oli se että ystävyyssuhteet haihtuivat, myös sukulaissuhteet kärsivät. Muistan yhä kuin eilisen päivän kun en saanut sitä lauanatai-iltaa vapaaksi kun oli veljentyttären ylioppilasjuhlat. Pakottivat iltavuoroon. Jälkikasvuni oli työpaikkani pihalla odottamassa omalla autollaan ja talla pohjassa painettiin parisenkymmentä kilometriä mutkaista hiekkatietä juhlapaikalle, mistä suurin osa porukkaa oli jo lähtenyt kun saavuin. Tuoreelle ylioopilaalle se oli kuitenkin tärkeää että rakas täti pääsi paikalle. Sitä oli ihmisenä paljolti kuin näkymättömäksi muuttunut, varjoissa ja hämärissä liikkuva ei-kukaan kadoten muiden ulottuvilta.. Niissä sairaala-tuurauksissa oli sellainenkin ongelma, että kun se oli 2-vuorotyötä ja oli varahenkilö, kun aamuvuorot alkoivat joko klo 6 aamulla ja iltavuoro päättyi klo 20, niin sitä oli usein oltava aamulla varhain suihkun raikkaana valmiina ja voimatta poistua mihinkään kovin kauas kotoa, kun piti päivystää ja odottaa tuleeko iltavuoro jos ei aamuvuorossa tarvittu tuuraajaa. Se oli vain onneksi muutaman vuoden jakso elämässäni. Etsin vakautta ja sain sosiaalisia suhteitanikin korjailtua myöhemmin. Jonkun nekin työt vaan on pakko tehdä. "Työn orjat sorron yöstä" jne Hyvää Vappua Täältä! Täällä monivaivainen eläkemummeli kahden vaiheilla menenkö "marssimaan" potkupeli-rollaattorilla. Ens viikolla kun olis meidän vanhusten omakin miekkari terveydenhuoltoleikkauksia vastaan. Ans kattoo..

Replies (0)

No replies.